Yvan Alagbe on yksi näkyvimmistä hahmoista Ranskan taidesarjakuvakentällä. Hän on syntynyt Pariisissa 1971. Alagben äiti on ranskalainen ja isä Beninistä. Lapsuuden Alagbe vietti pääosin Ranskassa mutta asui Afrikassa kuudesta ikävuodesta yhdeksään. Opiskellessaan yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa, hän tutustui Olivier Marboeufiin. 1991 he perustivat yhdessä Oeil carnivoren, taidelehden jossa oli kirjallisuus, elokuva, musiikki, maalaus ja sarjakuva-aiheisia haastatteluita ja artikkeleita. He kirjoittivat, piirsivät kuvitukset, suunnittelivat lehden ulkoasun ja taittoivat sen sekä hoitivat lehden jakelun itse. Samaan aikaan he työstivät sarjakuva-albumia, Ville Prostituee, minkä Vents d´ouest julkaisi 1993. Työskennellessään Vents d´ouest kustantamolle Alagbe ja Marboeuf ymmärsivät ettei heidän, eikä heidän arvostamiensa taiteilijoiden ollut mahdollista luoda sarjakuvaa siten kuin he itse halusivat ja oli heille luontevaa. Tämän seurauksena he päätyivät perustamaan oman kustantamon mikä keskittyi ainoastaan taidesarjakuvaan ja yhteiskunnallisiin aiheisiin. 1994 syntyi Amok kustantamo.
Amok aloitti julkaisemalla antologia sarjaa Le Cheval sans Tête, jonka sivuilla julkaistiin ensi kerran Alagben tunnetuin teos Negres jaunes. Kirjana Negres jaunes julkaistiin Amokin toimesta 1995 ja uusintapainoksena vuonna 2000. Negres jaunes eli Keltaiset neekerit kertoo Beninistä Ranskaan tulleesta mustasta sisarusparista, joka asuu ja työskentelee laittomasti Pariisissa. Alagbe kuvaa vahvasti muutaman hahmon kautta afrikkalaisten siirtolaisten todellisuutta Pariisin lähiöissä. Kuvat ovat tummia ja voimakkaita. Piirrostyö on pelkistettyä mutta yksityiskohtaista. Keltaiset neekerit on graafisesti loistelias ja lahjakkaan piirtäjän taidonnäyte mutta myös sisällöllisesti merkityksellinen ja eittämättä yksi ranskan uuden aallon merkittävämpiä sarjakuvateoksia.
Amok järjesti aktiivisen kirjakustannuksen lomassa kahviloissa sarjakuva-aiheisia tapahtumia, joissa samanhenkiset uuden sukupolven taiteilijat tapasivat toisiaan ja saivat tuoreinta tietoa siitä mitä alalla tapahtui. 2002 Amok yhdistyi belgialaisen Freon kustantamon kanssa. Syntyi FRMK eli Fremok. Fremokin kerrotaan olleen olemassa jo ennen Freonin ja Amokin yhdistymistä ja sen olevan muinainen ja alkuperäinen nimi graafiselle kirjallisuudelle. Salaperäinen hahmo Professori A (Alagbe itse?) on tutkinut aihetta jo vuosia mutta vailla lopullista vastausta.
Negres jaunes kirjan jälkeen Alagbelta julkaistiin sarjakuva Dyaa. Personne ne connaît mon nom boxi ilmestyi vuonna 2000. Paketti sisälsi James Baldwinin, Malcom X:n ja Fernando Pessoan tekstejä sekä Alagben grafiikkaa ja uuden version Dyaa sarjasta. 2004 julkaistiin Alagben kirjoittama ja Olivier Bramantin kuvittama Qui a connu le feu, joka käsittelee kolonialismia ja suuria löytöjä sekä lyriikan ja uskonnon välisiä yhtäläisyyksiä. Tänä päivänä Yvan Alagbe asuu Brysselissä ja Pariisissa. Vuodesta 2002 hän on toiminut itsenäisten luovien kustantajien verkoston, Litteratures Piratesin nokkamiehenä. Literatures Pirates on järjestänyt useita festivaaleja sekä tapahtumia. Näkyvin näistä on ollut Angoulemen sarjakuvafestivaalien varjofestivaalit tammikuussa 2006. Alagbe työstää parhaillaan sovitusta Woyzeckista. Työn alla on myös uusi kirja Ecole de la misère. 2006 Alagbe aloitti Experience Alice projektin Tukholmassa. Experience Alice pitää sisällään työpajoja, näyttelyitä sekä kirjamuotoisia julkaisuja kuten Lewis Carrollin alkuperäisen kustantajalle tarjoaman käsikirjoituksen Liisan seikkailuista Ihmemaassa. Alagbe aloittaa Helsingissä sarjakuvafestivaalien yhteydessä uuden projektin - The Colonial Fantomin.
Kirjat:
- Keltaiset neekerit, Daada 2007
- Qui a connu le feu, Fremok 2004
- Personne ne connait mon nom, Amok 2000
- Negres Jaunes, Amok 1995
- Ville Prostituee, Vents d`Ouest 1993
Fremok